Limusiini ja kiukuttelevat mannet

 Perjantai 5.heinäkuuta ja keikkaa pukkaa Vesilahden Kurkifesteille. Tapahtuman muita esiintyjiä mm. MAtti Esko, Sami Hintsanen, Pandora, MEtsatöll ja Manzana. Niinja Kaiho Hetkenlaulaja.
Minulle luvattiin kyyditys keikkapaikalle kahdeksan maissa. Puoli yhdeksän maissa kaartaa valkoinen limusiini kerrostalon pihaan ja istahdan ihmeissään kyytiin. Olisin odottanut ihan perinteistä Nissanin sillipurkki kuljetusta ku niihi oon tottunu. Ensimmäisen kerran limusiinin kyydissä ja työmatka vielä - helevetin buenoa. Naapurit näki ihan varmasti ja oli syytäkin. Seuraavaksi kyytiin napattiin Sami Hintsanen kitaristeineen Pyynikin kesäteatterilta.
Managerin lupasin hakea Lielahdesta limu-kyytiin mutta tiukat aikataulut käänsivät setit säädöksi. Ysin maissa oltiin kesäteatterilla ja Hintsasen keikna oli aikomus alkaa Vesilahdessa tasan 10. Noh pari soittoa managerille, manageri taksiin, pikapäräytys Pizpalan pihaan ja limukyyti kohti Vesilahtea. Satoi aivan perkeleesti koko päivän ja koko matkan. Limossa oli dvd-soittimessa hollantilaista pornoa edellisen kyydityksen jäljiltä. SItä ei laitettu pyörimään mutta silti meni puheet pipari osastolle.
Vesilahteen päästiin ja heti ensimmäisenä meen morjenstamaan Metsatöllin poikia. Viron poijaat oli aikoinaan Pommiradiossa vieraana kahteenkin kertaan ja tehtiin helvetin hyvä radioshow, yksi parhaimmista. Bileet meni tuolloin niin kovaksi, että meinasi yhdeltä toimituksen henkilötä lähteä henkikin.
Metsatöllin poijaat oli todella kovassa soittovireessä vaikka väittivät etteivät treenaa lainkaan. Töllin basisti Kuriraivo on hurjan hassu kaveri. Kuriraivo puhuu jonnin verran suomea mutta kaikki mitä suusta tulee on täyttä legendaa. Pyysin poikien puumerkit älppäreihin ja ku oli Kuriraivon vuoro, tää sano: "Tätä hetkeä olen odottanut koko elämäni.... ja siinä se nyt oli" ja levyt oli allekirjoitettu. niinq useimmat tarinat ovat parhaimmillaan livenä, niin tämkin. Koe tilanteet paikan päällä äläkä pelkästään lue niistä netistä. Elämä on tuolla jossain muualla kun täällä sosiaalisessa mediassa. 

Kurkifesteillä oli kaksi lavaa vieretysten ja esiinnymiset hoidettiin niillä vuorotellen. Kaihon esiintymispaikka oli kaikkien keikkojen jälkeen viimeisenä yleisön seassa ja Tikankolon terassilla. Kun viimeinen virallinen esiintyjä Metsatöll lopetti, alkoi alueella kaikua kitaran tukema hetkenlaulu, joka vaihtui hyvin nopeasti vittuiluksi. 
Sanomista tuli taas monesta suunnasta, mikä on aina hyvä. Edellis vuonna olin samoilla festeillä ja tuolloin oli koko tapahtumassa ainoastaan 2 tappelua, joista molemmat mun keikalla. Nytkin oli samaa tunnelmaa ilmassa mutta olin etukäteen pyytänyt järjestysmiehiä katsomaan meikäläisen perään - ihan vaan sillä, että saa tehdä työnsä rauhassa eli vittuilla huoletta. Nyt säilyttiin suorilta kontakteilta enimmäkseen. Pari puumaa suuttu pahasti kun soitin biisitoiveen asian vierestä. Toiveena oli "Tartu tiukasti hanuriin ja näppäile mua". Biisissä Mamu-mies soitti naisen hanuria ja sieltä alkoi kuulua sit ihme ääniä. Joku nuorempi kolli siihen meni toivomaan samaan syssyyn "Sukkula veenukseen" niin siinähän oli porno-iskelmä-hittiä kerrakseen. 
Hintsasen Samiin viittasin monessa biisissä, yleensä niissä joissa toivottiin jotain valmista biisiä. "Hintsanen se vetää covereita ja toiveita toteuttaa ku ei oo omia biisejä mitä laulaa..." Hintsasesta ei sovi sanoa liikaa pahaa ku se on kuitenki telkkarissa karaokea isäntä. Jos oikein pahasti sanoo niin voi olla että siihen ohjelmaa en pääse koskaa. No o-ou. Mutta oikein hyvä äijä oli hieman väsyneenäkin, tulihan se suoraan Vuonna 85 -kesäteatteri esityksestä.
Vesilahdessa tein levymyynti ennätyksen kun yksi ukkeli osti 8 levyä kerrallaan. Kai se niitä jako koko illan eteenpäin, en tiijä. Koko illan levymenekki oli vajaat 30 uniikkia levyä. Puolet meni kaupan ja toiset promoillessa ja levyvaihtoja tehdessä muiden artistien kanssa.

Lauantai 6.heinäkuu oli aluksi suunnitteilla lähteä Turkuun vittuilemaan Ruisrock kansalle. Reissu jäi tekemättä kun suunnittelin liikaa. Olis pitäny lähteä heti kun heräs. No jäin sit Tampereelle tekemään katutadetta. Ilta lähti liikkeelle tuttuun tahtiin. Kitarakamat kasassa ja heti toivottiin Leivosta. Onneks kuitenkin alkaa sillä eikä Paranoidin toivomisella. Illan paranoid saldo 7, ja vastaukseksi tuttu: "Kaikki kaappihomot toivoo paranoidia..." Oli sellasia ilmeitä hämeenkadulla taas että hävettää ihmisten puolesta. Ei muute mutta Tikka-TVstä oli tyttö kuvaamassa mun katutaiteilua ja ihmisten reaktioita. Meininki vaihtui moneen suuntaa. Näisä materiaalia ilmestyy myöhemmin.

Yhtä juttua en ole koskaan ymmärtäny. Kun kadulla on kitara , haluaa kauheen moni soittaa sillä oman biisin. Hommaha nytton nii, että mun rakasta ei näprää kukaa muuku minä. Varsinkaan kello kahdentoista jälkeen ja minkään kylän keskustassa. Viti-valkoiset suomalaiset ymmärtää asian viimeistään kolmannesta kerrasta mutta mustalaiset. Nyt puhun näistä keitä manneiksi myös haukutaan. "Paljonko maksaa soittaa kitaraa... 50 euroa on hyvä hinta..." Näin se setti alkaa: ekaksi ajetaan ruotsin rekisterissä olevalla uuden karheella mersulla maatin eteen, sit tyhjennetään kolikot lompsasta kitarakoppaan, otetaan iso tukku seteleitä taskusta esiin ja ruvetaan pyörittelemään niitä oikein näyttävästi, näytetään että kyllä rahaa löytyy. Kysymys kuulukin että mistä sinne oikein kertyy? "Aarne on tosi kova soittamaan kitaraa...usotsie?!!", näin sanoo pienempi manne toisen vieressä. Taustalla pyörii isohame, jolla naama vääntyy laulun tahtiin. Tilanne kestää noin kymmenen minuuttia. Jossain vaiheessa toinen käy kitaran kaulaan kiinni mutta sen irrotan otteen nopeasti. En mä näitä pelkää. 
Koko ajan oon laulanu biisiä, jossa kerrotaan siitä kuinka "tää ei ole kitaravuokraamo, kyse ei ole rahasta vaan periaatteesta." Jos mä jonkun antasin soittaa mun kitaraa, sit joutaisin antaa sitä sit kaikille. Minkä ihmeen takia mä antaisin sitä kellekään, se on mun beibe! Mannelle lauloin siitä, että saanko mä käydä ajamassa sen naista mutta eivät logiikkaa. Biisin tyylilaji oli iskelmä mutta sanoja eivät poijaat selkeesti ymmärtäneet. Täysin suomalaisia olivat, siitä oon varma. On näkyny kadulla aiemminkin ja aina sama saatanan marina. "Aarne tulee ja soittaa nyt kitaraa. Aarne ottaa sit saatana oman kitaran mukaan jos haluaa sitä kadulla soittaa." Pääasiallisesti mulla ei ole mustalaisia vastaan paljoakaan mutta taas alko vituttaa ja huolella. Toinen on se, kun mustalaisia on kuuntelemassa mun laulua, siinä ei ole ketään muita. Nyt oli seuraamassa pari tyyppiä ja olivat tilanteen jälkeen että "huh huh, eikö sua yhtään pelota?" No ei, en kai mä muuten kadulla olis soittamassa.

1 comment