Kerroin huhtikuussa -15 lähteväni kiertämään Suomen maata 60-vuotiaan Pelle Miljoonan kanssa. Homma kuitenkin kusi ja nyt spekuloin syitä moiseen.
Pelle Miljoona United on bändi, jossa Pelle hakkaa rumpuja ja laulaa, Tumppi Varonen soittaa bassoa ja laulaa, Mela vinguttaa kitaraa. Tämän porukan tapasin eka kerran Seinäjoella viime keväänä ja tein Pellestä ja Melasta lauluhaastiksen, molemmista erikseen. Tumppi Varonen ei moiseen suostunut, syytä siihen en tiedä. Kai mun ois pitänyt häntä kysyä siihen ekana, sit vasta Pelleä.
Tumppi Varonen vaikutti alusta asti hyvin nihkeältä tyypiltä. Sen ehkä ymmärtää koska tuolloin lähestyin häntä median(TikkaTV) edustajana, olin kyllä juontamassakin ko tapahtumassa. Kaikenlainen varauksellisuus median edustajia kohtaan on aina suotavaa, koska ei tiedä kuinka keltaisesta paska-julkaisusta on oikein kyse. Silloinen nihkeys saattoi johtua myös huonosta päivästä, en tiedä.
Pellen kanssa löytiin kättä päälle kimpparundin merkeissä Tampereen Vapriikissa 23. huhtikuuta 2015. Samana iltana kävin hänen keikkamyyjän kanssa puhelimessa jokaisen mestan läpi, että onko ok ja yksityiskohdat jne.
Eka keikka olisi Tampereen Doriksessa 24. päivä, eli heti seuraavana päivänä. Menin hyvissä ajoin paikalle, että olen kärppänä valmiina kun roudaus ja soundcheck alkaa. United saapui paikalle jokin aika sovittua aikaa myöhemmin. Morjestin porukan kädestä pitäen, en alkanut kaulailemaan. Porukka saattoi olla hieman ihmeissään, että mikäs juippi se täällä on vastassa. Vaikutin varmaan baarin henkilökunnalta. Pelle kyllä tiesi mistä oli kyse.
Sisäänkanto tilanne oli rento ja letkeä, kas mun ex-kehonrakentaja mallisesta ruumiista on aina ollut hyötyä vastaavissa tilanteissa. En kantanut liikoja enkä liian vähän. En halunnut vaikuttaa yli-innokkaalta enkä laiskalta. Yritin olla avulias mutta samaan aikaan myös näkymätön. En astunut kenenkään varpaille enkä ollut kenenkään tiellä. Roudaus ja soundcheck saatiin tehtyä ja United lähti syömään. En tyrkyttänyt itseäni mukaan, koska ei kuulu tapoihin ja mulla oli omakin ääni tarkistamatta.
Doriksen lava on kovin pieni ja sijoitin mun 5-wattisen Voxin subbarin päälle. Laulumikkiä nostin sen verran, että sain sen oikealle korkeudelle. Samaa mikkiä käytti myöhemmin Tumppi. Siirsin myös Pellen peltiä 5 senttiä suuntaan X, etten olisi sitä vatsakkaan kitaraliikehdintäni kanssa kaatanut. Keikkani loputtua siirsin sekä pellin että mikin samaan paikkaan, jossa olivat olleet. Tai näin ainakin luulin.
Bändin ukoille juttelin niitä näitä, en kuitenkaan liikaa tai liian vähän. Tumpille näytin kuvaa tuoreesta tyttölapsestani ja puhuttiin lapsista niitä näitä. Mela kysyi kans kuulumisia ja vastasin tiivistetyssä paketissa, en kuitenkaan liian tiiviisti enkä turhia lätisten. Kaikin puolin keskustelu oli avointa, rentoa ja rehellistä, mies miehelle jutustelua.
Takahuoneessa en viettänyt turhaa aikaa. En ennen keikkaa enkä keikan jälkeen. Vaihdoin settini jälkeen pikaisesti hiki-paskaset vaatteet ja siirryin katukuvaan jatkamaan hetkenlauluja. Pellen bändille tein näyttävät valot enkä käyttänyt liikaa savukonetta. Kiitin keikan jälkeen mahdollisuudesta soittaa heitä ennen.
Kaikki meni mun silmissä juuri niinku tällaisten asioiden pitääkin mennä. En ollut nimmareita pyytelemässä enkä kenenkään persettä nuolemassa. En tiedä olisiko pitäny? Olin oma itseni enkä tyrkyttänyt itseäni liikaa. Annoin setämiesten olla omissa oloissaan enkä tunkenut kylkeen turhia jutustelemaan.
Toisaalta oli muutama asia mikä jäi harmittamaan. Ensimmäisenä tuo, että siirsin mikrofonia ja peltiä. Ei olisi pitäny koskea niihin ollenkaan. Olis pitäny pyytää oma mikkiständi. Harmittamaan jäi myös se, kun istuin takahuoneessa vahingossa Melan nahkarotsin päälle. Olen varma, että takkiin ei jäänyt jälkeä. Kolmantena se, etten ollut seuraavana päivänä roudaamassa kamaa ulos klo 1200, koska olin jo matkalla seuraavaan kaupunkiin. Neljäntenä jäi mieleen se että vedin itse aivan helvetin hyvän setin, keskinkertainenkin olisi riittäny.
No, seuraava keikka Pelle Miljoona Unitedin kanssa olisi ollut seuraavalla viikolla, en enää muista missä. Laitoin keskiviikkona tekstiviestiä keikkamyyjälle aikatauluista. Olin luvannut, etten Pelleä häiritse aikataulujen kanssa. Sovittiin, että tulen paikalle omillani ja hoidan itse asiani. En edes pyytäny keikkaliksaa, vain mahdollisuuden soittaa heitä ennen. Erittäin jees diili mun mielestä.
Keikkamyyjältä tuli tovin kuluttua viestiä, että bändi oli päättänyt, et lämppäriä ei tarvita. Hämmennyin. Olinko tehnyt jotain väärin? Laitoin viestiä myös Pellelle asiasta, et onko totta. Hän vastas, että Tumppi ja Mela oli asian näin päättänyt. Syyksi kertoi, että ovat tottuneet kiertämään yksin ja keikkamestat ovat pieniä. Ok, demokratia on demokratia. Kaksi vastaa yksi, eli päätös on virallinen.
Ei siinä, ei voi mtn. Eniten tässä jäi harmittamaan, se kun kerkesin hehkuttamaan asiaa monessa tuutissa, kertomaan asiasta sukulaisille ja naamakirjassa kans. Halusin tämän sullekin kertoa, ettet ihmettele, et mihin on Kaihon ja Pelle Miljoonan kimppakeikat kadonneet. Yhteinen reissu jäi toistaiseksi yhden keikan mittaiseksi, koska Tumppi Varonen ja Mela näin päätti. Ei voi mitään. Minä en luovuta, en koskaan. Matka jatkuu, ja piitkään.
Tästä tarinasta on olemassa vielä levyttämätön laulu: “Onko rokkitähden aina oltava mulkku?”, joka kuullaan seuraavan kerran Provinssirockin Sakkolavalla, jossa olen laulamassa festarihetkeä toteen juontajan roolissa. Jos laulua ei sit kuulla jossain päin Suomen katuja, jos sitä joku tulee toivomaan. Lauluhan kertoo aina asian todellisen laidan. Äsken lukemasi selonteko on se virallinen versio tähän asiaan.
Lyhyesti ja suoraan sanottuna: mun ja Tumppi Varosen egot eivät ilmeisesti sopineet samaan takahuoneeseen! Mela nyt vaan sattui komppaamaan tuota Tumpin ajatusta.