Saavuin huudeille noin iltaysi. Festarit olivat käynnistyneet klo 1700. Oli satanut aamusta asti. Provinssin alue oli yhtä mutavelliä. Ei kuitenkaan mikään Woodstock-kuraa, mutta suunta sama. Ehdoton kumpparikeli eli kunnon meininki!
Mun rooli näillä kekkereillä on tehdä artisteista ja ihmisistä lauluja Sakkolavalla, jossa soittaa suomalaisia artisteja. Enimmäkseen punkkia, räppiä ja reggaeta. Työt alkaa torstaina kello 16 tai jotain.
Kun selvinpäin reiluna parikymppisenä perheellisenä miehenä pyörii festareilla, näkee asiat eri valosta. Ensimmäinen Provinssirock kokemus mulla on vuodelta 1995. Tuosta on moni asia muuttunut, niin hyvään kuin huonoon.
Ensimmäisenä äänenpaine. Päälavan miksauskopin vieressä, johon saundit ovat ne parhaimmat, ei Muse(keskiviikon pääesiintyjä) tuntunu yhtään miltään. Siinä pystyi keskustelemaan normaalilla voluumilla vierustoverin kanssa tai itsekseen. Saatanan desibelipellet ovat laittaneet niin tiukat rajat noihin volyymeihin. Kuin olis kotona radiota kuunnellu. Heiluin kuitenkin rytmissä kun siitä sain kiinni. Eturivissä ois varmasti ollu kovempi mökä mutta siellä voi saada vaikka tarpeettomia perseen puristeluita, niin en sit uskaltanu.
Toisena suomalaisten hillitty festarikäytös. Kun on asetettu kiellot: ei käsien päällä makoilua, ei tupakointia eturivissä, ei omia juomia, kalja maksaa 7euroa, ei sateenvarjoja, ei astaloita yms. Niin jotenkin siinä koko festarifiilis laimenee. Tottakai artistien ja muiden turvallisuus on todella tärkeä asia mutta.
Yleisö tuntuu jotenkin kauhean laimealta, ovat tulleet katsomaan keikkaa. Siis katsomaan kun voisi bailata ja fiilistellä! Hädin tuskin edes jalka notkahtaa rytmiin. Muutama enemmän humalainen bailaaja erottui joukosta ja ihan kuin olisi aiheuttanut ympärillään närkästystä. Oho, festareilla joku humalassa ja bailaa niin että joutuu tietä antaan. Phyi sanois kukkahattu-täti, ja sylkäs kuraseen kenttään.
Nämä saatanan säännöt ja määräykset ovat tehneet suomalaisista lampaita. Kukaan ei uskalla sanoa ääneen miten asiat makaa. Mut mihin suuntaan sitä meteliä pitäisi sitten nostaa, et saaitais asiat palautettua alkuperäiseen? En minäkään tiedä.
Musen keikkaakin mediat hehkuttaa ihan varmana, että vautsika vau. Kai sitä nyt hehkutetaan, kun kaikki median edustajat ovat juoneet itsensä mukavaksi, eikä asioista nähdä sitä kokonaisuutta. Hehkutetaan ihan vaan sen takia, että kyseinen media saa vipit ja pressit myös seuraavan vuoden tapahtumaan. Iltalehti ja Ilkka eivät keikasta sanoneet muuta kuin että laulaja oli vähäsanainen. Toinen mainitsi, että bändin keikka oli faneille kuin huvipuistokokemus. Sitä se faneille varmasti oli mutta itselle aikas peruskauraa. Oma huvipuistokokemus tuli siitä kun näin Musen pari viimeistä biisiä maailmanpyörän ylimmältä tasolta. Se oli vautsika-vau. Ylhäältä näki myös sen, et kyllä se jengi vaan heilui. Piti vaan nousta 30 metrin korkeuteen.
Oli medianväki sit missä kuosissa vaan, totuus on, että sade ja aavistuksen nuivahko keskiviikko-yleisö söi Musen poijilta sitä suurinta energiaa, mitä ollaan mainosklipeissä nähty. Vai oliko poijaat itse väsyneitä? En käyny kysymässä, koska mun passi ei riittänyt sinne asti. Mut hienosti suunniteltu ja näyttävä show ennenkaikkea. Siinä vaiheessa kun ilmassa alkoi olla yleisössä puutumisen merkkejä niin ilmaan puhallettiin paperimassaa, jonkun hitin aikana minkä koko jengi tiesi ja osasi odottaa.
Artistien energian aistii sadan metrin päähän, jos sitä on ilmassa. Ja sitä minä haistelen. Matkani varrella oon nähnyt niin monta eri kokoista keikkaa, että valoshowt tai paperimassa ei paljoa tunnu jos artistin energia on 80 prossaa.
Asiat olivat todellakin toisin sillon kun minä olin nuori. Festareilla daivattiin, tapeltiin ja korvissa vinkui monta viikkoa. Sillon ei kauheesti puhuttu kuulosuojaimista ja festarit tuntuivat rahan arvoisilta. Tosin kyllä muistan iskulauseen: "Kuulosi on korvaamaton", ja siitä olen pitäny kiinni aina kun muistan.
Vaikuttaa siltä, että kritisoin Provinssirockkia, joka nykyisin on vaan Provinssi. En suinkaan. Festivaalissa ei ole vika, vaan valitettavan tiukoissa säännöissä joiden puitteissa hommat joudutaan suorittamaan.
No mikä sitten on mennyt oikeaan suuntaan? Aikoinaan festivaalien takahuoneilla ja mediateltoissa pyöri käsittämätön määrä porukkaa mikä ei sinne kuulu. Muistan yhden Tuskan vuodelta 2004, jossa takahuoneella pyöri tyyppejä, jotka huuteli: "Etsää tiedä kuka mä oon? Mä oon MTV3:sen chatti-juontaja!" En ole kyseisiä tyyppejä nähnyt koskaan missään sen jälkeen. Ja ilmeisesti ne oli chattijuontajia.
Festivaalien henkilökunta, artistit ja seurue, media ja sponsorit on se sakki mikä siellä takahuoneilla pitäisi pyöriä. Onneksi muutama vuosi sitten joku keksi myydä festareille näitä VIP-lippuja. Nyt ne takahuoneet on täynnä sitä todella tärkeetä porukkaa!
Seinäjoki, Provinssi keskiviikko 24.kesäkuuta 2015
Provinssin kotisivut
Provinssin naamakirja tapahtuma
Mun rooli näillä kekkereillä on tehdä artisteista ja ihmisistä lauluja Sakkolavalla, jossa soittaa suomalaisia artisteja. Enimmäkseen punkkia, räppiä ja reggaeta. Työt alkaa torstaina kello 16 tai jotain.
Kun selvinpäin reiluna parikymppisenä perheellisenä miehenä pyörii festareilla, näkee asiat eri valosta. Ensimmäinen Provinssirock kokemus mulla on vuodelta 1995. Tuosta on moni asia muuttunut, niin hyvään kuin huonoon.
Ensimmäisenä äänenpaine. Päälavan miksauskopin vieressä, johon saundit ovat ne parhaimmat, ei Muse(keskiviikon pääesiintyjä) tuntunu yhtään miltään. Siinä pystyi keskustelemaan normaalilla voluumilla vierustoverin kanssa tai itsekseen. Saatanan desibelipellet ovat laittaneet niin tiukat rajat noihin volyymeihin. Kuin olis kotona radiota kuunnellu. Heiluin kuitenkin rytmissä kun siitä sain kiinni. Eturivissä ois varmasti ollu kovempi mökä mutta siellä voi saada vaikka tarpeettomia perseen puristeluita, niin en sit uskaltanu.
Toisena suomalaisten hillitty festarikäytös. Kun on asetettu kiellot: ei käsien päällä makoilua, ei tupakointia eturivissä, ei omia juomia, kalja maksaa 7euroa, ei sateenvarjoja, ei astaloita yms. Niin jotenkin siinä koko festarifiilis laimenee. Tottakai artistien ja muiden turvallisuus on todella tärkeä asia mutta.
Yleisö tuntuu jotenkin kauhean laimealta, ovat tulleet katsomaan keikkaa. Siis katsomaan kun voisi bailata ja fiilistellä! Hädin tuskin edes jalka notkahtaa rytmiin. Muutama enemmän humalainen bailaaja erottui joukosta ja ihan kuin olisi aiheuttanut ympärillään närkästystä. Oho, festareilla joku humalassa ja bailaa niin että joutuu tietä antaan. Phyi sanois kukkahattu-täti, ja sylkäs kuraseen kenttään.
Nämä saatanan säännöt ja määräykset ovat tehneet suomalaisista lampaita. Kukaan ei uskalla sanoa ääneen miten asiat makaa. Mut mihin suuntaan sitä meteliä pitäisi sitten nostaa, et saaitais asiat palautettua alkuperäiseen? En minäkään tiedä.
Musen keikkaakin mediat hehkuttaa ihan varmana, että vautsika vau. Kai sitä nyt hehkutetaan, kun kaikki median edustajat ovat juoneet itsensä mukavaksi, eikä asioista nähdä sitä kokonaisuutta. Hehkutetaan ihan vaan sen takia, että kyseinen media saa vipit ja pressit myös seuraavan vuoden tapahtumaan. Iltalehti ja Ilkka eivät keikasta sanoneet muuta kuin että laulaja oli vähäsanainen. Toinen mainitsi, että bändin keikka oli faneille kuin huvipuistokokemus. Sitä se faneille varmasti oli mutta itselle aikas peruskauraa. Oma huvipuistokokemus tuli siitä kun näin Musen pari viimeistä biisiä maailmanpyörän ylimmältä tasolta. Se oli vautsika-vau. Ylhäältä näki myös sen, et kyllä se jengi vaan heilui. Piti vaan nousta 30 metrin korkeuteen.
Oli medianväki sit missä kuosissa vaan, totuus on, että sade ja aavistuksen nuivahko keskiviikko-yleisö söi Musen poijilta sitä suurinta energiaa, mitä ollaan mainosklipeissä nähty. Vai oliko poijaat itse väsyneitä? En käyny kysymässä, koska mun passi ei riittänyt sinne asti. Mut hienosti suunniteltu ja näyttävä show ennenkaikkea. Siinä vaiheessa kun ilmassa alkoi olla yleisössä puutumisen merkkejä niin ilmaan puhallettiin paperimassaa, jonkun hitin aikana minkä koko jengi tiesi ja osasi odottaa.
Artistien energian aistii sadan metrin päähän, jos sitä on ilmassa. Ja sitä minä haistelen. Matkani varrella oon nähnyt niin monta eri kokoista keikkaa, että valoshowt tai paperimassa ei paljoa tunnu jos artistin energia on 80 prossaa.
Asiat olivat todellakin toisin sillon kun minä olin nuori. Festareilla daivattiin, tapeltiin ja korvissa vinkui monta viikkoa. Sillon ei kauheesti puhuttu kuulosuojaimista ja festarit tuntuivat rahan arvoisilta. Tosin kyllä muistan iskulauseen: "Kuulosi on korvaamaton", ja siitä olen pitäny kiinni aina kun muistan.
Vaikuttaa siltä, että kritisoin Provinssirockkia, joka nykyisin on vaan Provinssi. En suinkaan. Festivaalissa ei ole vika, vaan valitettavan tiukoissa säännöissä joiden puitteissa hommat joudutaan suorittamaan.
No mikä sitten on mennyt oikeaan suuntaan? Aikoinaan festivaalien takahuoneilla ja mediateltoissa pyöri käsittämätön määrä porukkaa mikä ei sinne kuulu. Muistan yhden Tuskan vuodelta 2004, jossa takahuoneella pyöri tyyppejä, jotka huuteli: "Etsää tiedä kuka mä oon? Mä oon MTV3:sen chatti-juontaja!" En ole kyseisiä tyyppejä nähnyt koskaan missään sen jälkeen. Ja ilmeisesti ne oli chattijuontajia.
Festivaalien henkilökunta, artistit ja seurue, media ja sponsorit on se sakki mikä siellä takahuoneilla pitäisi pyöriä. Onneksi muutama vuosi sitten joku keksi myydä festareille näitä VIP-lippuja. Nyt ne takahuoneet on täynnä sitä todella tärkeetä porukkaa!
Seinäjoki, Provinssi keskiviikko 24.kesäkuuta 2015
Provinssin kotisivut
Provinssin naamakirja tapahtuma
