Jäi Kaiho mieleen

 Selvisi tuokin, että minkä takia Kaiho Hetkenlaulajan "Vuoden 2015 Katutähti" -kisan voitosta ei ole uutisoitu Joensuun alueella. Kuulin sisäpiiristä ja erittäin luotettavalta taholta, että Joensuun Popkatu-yhdistyksen koko porukka oli suuttunut mulle mun esityksestä palkintojenjako tilaisuudessa.

 Kyseessä siis oli Ilosaaren aikaan järjestettävä "Alanko katutähdeksi"-kilpailu, joka menin hetkenlauluillani voittamaan. No ne ketkä minua vähän tuntevat, joko taiteilijana tai yksityishenkilönä tietävät myös, että suussani asuu sammakkoarmeija. Sanon siis asiat suoraan sen kummemmin miettimättä. Tämä on edesauttanut myös hetkenlaulun syntymistä ja on myös avannut muitakin lukkoja, niin omassa mielessä kuin reaalimaailmassa.
 Lauantaina 18.heinäkuuta Joensuun torilla siis palkitiin "Vuoden 2015 Katutähti" ja tuo nimike istutettiin minuun. Palkinnoksi oli 1000 euroa puhdasta käteistä. Voiton kunniaksi sain muutaman laulunkin laulaa. Minä otin ja aloitin setin laululla "Putin päättää", joka on hyvin poliittinen hetkenlaulu viimeajan Venäjän uutisoinnista. Kertosäe toistaessa: "Putin päättää putooko pommi tänään meidän päähän". Joensuun sijainti oli hyvin tärkeässä osassa laulun sanomassa. 
 Kaksi seuraavaa laulua olivat "Älä syö mäkkärin paskaa perseesi kasvaa" ja "Läskillä on aina nälkä", jotka molemmat sanovat asiat niin suoraan kuin asian vaan voi sanoa, kuitenkaan tarpeettomia kirosanoja käyttämättä.
Unohtu mainita, että Joensuun tori oli täynnä ihmisiä ja yleisön joukossa oli myös paljon pieniä lapsia. Lavan sivusta mulle kuiskattiin että vielä yksi biisi. Minä sit siinä kelasin että "mitäs muita hittejä mulla on?".  Miksä aina poraat hirveessä kännissä ei toimi näin päiväsaikaan, Teinihelvetti tämä ei ole. Ai niin joo. Minäpä sit soitin laulun nimeltä "Leivos"





 Leivoksen loputtua yleisön aplodit olivat hyvin jännittyneitä ja aivan kuin koko tori olisi ollut sekaisin. Vau mikä voima onkaan musiikilla.
Järjestäjä tuli mulle hieman keikan jälkeen sanomaan, että "aikas rajuja biisejä sulla". Kerroin olevani anarkisti mut suussani asuvasta sammakkoarmeijasta en maininnut mitään.

Täten pyydän julkisesti koko Joensuulta anteeksi laulujani tuona kesäisenä lauantaina!


 Kolme viikkoa tapahtuman jälkeen kuulin Joensuulaiselta kaverilta, että hän oli ollut jutuissa ko tapahtuman järjestäneen porukan kanssa.
Olivat suorastaan tulistuneet minuun. Joku oli loukkaantunut esityksestäni kuulemma verisesti. Aluksi joku oli loukkaantunut vähän ja sitten se oli tarttunut koko porukkaan. Oli kuulemma sanottu:
"Tuota kaveria ei mainita sitten sanallakaan. Missään! Kaikki kuvat hänestä meidän sivuilta tuhotaan heti!"
Kai ne ois mun kuvat polttanut jos sellaista aikaa vielä elettäisiin.
"Sit se oli vielä tullu pummaamaan Ilosaareen lippua vaikka just oli saanu 1000 euroa puhtaana käteen! "
Kävin päähenkilöltä kysymässä lippuja Ilosaareen, koska siitä niin moneen kertaan mainittiin joka paikassa. Ymmärsin että ovat samaa organisaatiota. Mutta lippua ei herunu.
(olen poistanut tarpeettomat kirosanat, joita keskustelussa Kaihosta on mainittu)

Ilmeisesti jäin Hetkenlaulaja mieleen Joensuussa!

Leave a comment