Tarinaa laulun takaa - Aurinkoinen
Edellisen kerran suutuin vuonna 2001. Rikoin kahdesta autosta kaikki lasit, paljain käsin. Sain rikosrekisterin, menetin luottotietoni.
Opin läksyni ja loin itsestäni leppoisen nallekarhun, joka ei suutu koskaan, mistään. 15 vuoden ajan pidin tunteet piilossa, latasin vihaa ja pahaa oloa sisääni. Ajoin itsenäni tahattomasti syöksykierteeseen, kohti pimeää kaaosta. Vuosien ajan nallenaamari meni syvemmälle, sulkeuduin omiin maailmoihin ja lopulta löysin henkisen pohjani.
Yhtenä aamuna vuonna 2016 heräsin siihen, kun sormistani kipinöi sähköä. Katsoin peiliin, suu irvisti, otsa kurtussa ja silmät oli mustat. Mies oli täynnä vihaa ja väkivaltaa. Olin räjähdyspisteessä. Kaikki 15 vuotta keräämäni tuska ja paska tahtoi ulos. Väkivallan uhka oli läsnä koko ajan. Huusin, kiroilin ja raivosin, purin hammasta ja päässä oli tappamisen meininki. Nalle oli muuttunut kesken talviuniltaan heränneeksi isäkarhuksi. Kylillä kulkiessani odotin yhtä pientä ärsykettä, sitä yhtä katsetta tai sanaa josta saisin syyn räjähtää, piestä jonkun.
Läheiset kehottivat hoitoon hakeutumista, johon lopulta pääsin. Tarpeeksi pitkän sairaalajakson jälkeen koin valon pilkahduksen. Kävin vihanhallinta kurssit ja löysin uusia tapoja ilmaista tunteita. Vanha leppoinen minä oli unohdettu, siihen ei ollut paluuta.
Tunsin valon ja lämmön keskeltä pimeyttä. Ja se valo kasvaa koko ajan. Pimeä puoli ei ole poissa, se on edelleen osa minua.
"Aurinkoinen" on Kaiho -nimisen pirkkalalaisen lauluntekijän "kirkastus" tarina. Aiemmin tuhansia melankolisia ja anarkistisia lauluja tehnyt taiteilija on löytänyt elämäänsä auringon ja haluaa nyt jakaa sen lämmön kaikille.
Kevään kynnyksellä 15.maaliskuuta 2019 julkaistavassa teoksessa Kaiho on yhdistänyt elementtejä mm. Toivo Kärjen sävellystyylistä keveän akustiseen reggae poljentoon. Soundi on freesiä luomua, jossa ripaus vanhaa.
Aurinkoisin terveisin,
Kaiho
Sillä nimellä jo vuodesta 2008
Pirkkala